Mäviläisiä palkittiin syyskokouksessa

9.12.2022

MäVin syyskokous pidettiin ke 30.11. Kisalan aulassa. Kokouksen puheenjohtajaksi oli kutsuttu Mäntyharjun kunnan elinvoimakehittäjä Katja Kalenius.

Kokous hyväksyi vuoden 2023 budjetin ja talousarvion, joka on vuonna 2023 yhteensä 169 055 euroa. Jäsenmaksut päätettiin pitää vuoden 2022 tasolla, joten myös vuonna 2023 jäsenmaksu on 15 € ja kannattajajäsenmaksu 30 €

Vuonna 2023 tavoitteena on lisätä lajien ja jaostojen välistä yhteistyötä.​ Treenien, pelien, kilpailuiden ja tapahtumien lisäksi tulevana vuonna mm. edistetään Vauhtiperheet-perheliikuntahanketta, sekä  järjestetään senioripadelkurssi, matkustetaan Amsterdamiin voimistelemaan ja  Imatralle Power Cupiin. ​Lisäksi Vauhtiperheet-seuratukihanke liikuttaa useissa lajeissa mäviläisiä. Lue lisää tulevan vuoden suunnitelmista alla olevasta toimintasuunnitelmasta.



MäVin iskä 2022 Iiro Heikkilä

Erovuoroisista jäsenistä johtokuntaan valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle Virva Paasonen (varalle Marika Lyytikäinen), Matti Pilssari (varalle Mari Pilssari) ja Heidi Rimaila (varalle Salla Huittinen). 

Seuran toiminnantarkastajiksi valittiin Maarit Lamponen ja Eveliina Hall, varatoiminnantarkastajina jatkavat Leila Pulkkinen ja Juho Järvenpää.


Palkitsemiset

Syyskokouksen yhteydessä MäVin iskänä palkittiin Monilajisessa liikuntakerhossa ja P11-salibandyjoukkueessa aktiivisesti toimiva Iiro Heikkilä. Vuoden toimija -kiertopalkinnot jaettiin P13-salibandyjoukkueen joukkueenjohtajana toimivalle Nina Salorannalle, sekä voimistelua ohjaavalle ja aktiivisesti erilaisiin talkootehtäviin osallistuvalle Saara Paasoselle. 

Lämpimät kiitokset tekemästänne työstä lasten ja nuorten liikunnan hyväksi!

Vuoden toimija 2022 Saara Paasonen
Vuoden toimija 2022 Nina Saloranta