Mäntyharjun Virkistys ry ja Suur-Savon Osuuspankki jatkavat yhteistyötään  

24.4.2018


Mäntyharjun Virkistys ry ja Suur-Savon Osuuspankki jatkavat yhteistyötään  

 

Mäntyharjun Virkistys ry ja Suur-Savon Osuuspankki jatkavat pitkään jatkunutta yhteistyötään. Mäntyharjun Virkistys ry:n puheenjohtaja Eveliina Hall mieltää MäVin ja Osuuspankin yhteistyön sujuneen vuosien varrella hyvin ja on iloinen siitä, että kaksi vahvaa paikallista toimijaa löytävät hyötyjä yhteisestä toiminnasta. Yhteistyöllä on ollut suuri merkitys laadukkaan ja monipuolisen seuratyön tekemisessä. Suur-Savon Osuuspankin markkinointipäällikkö Tarja Wasenius kiittelee MäViä hyvästä yhteistyöstä ja toteaa, että: ”Pankin yhteiskuntavastuu tarkoittaa alueellisena toimijana vahvaa roolia. Suur-Savon Osuuspankki haluaa olla tiiviisti mukana maakunnan kehityksessä ja hyvinvoinnin lisäämisessä.”

 

Wasenius selventää, että asiakasomisteisena yrityksenä Suur-Savon Osuuspankki hahmottaa toimintaansa kaksoisroolin kautta: liiketoimintaroolissa pankki luo taloudellista hyvää, jota se voi hyödyntää yhteisöllisessä roolissaan. Yhteiskuntavastuu näkyy pankin kaikessa toiminnassa, mm. yhteistyökumppanuutena eri seurojen ja yhdistysten kanssa. Waseniuksen mukaan painopisteessä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen: ”Alueemme seurat, kuten MäVi tekevät todella tärkeää työtä lasten ja nuorten parissa – haluamme olla mukana tukemassa tätä toimintaa.”

 

Mäntyharjun Virkistys perustettiin 1920 nimellä Mäntyharjun Aseman seudun Woimistelu- ja Urheiluseura Virkistys. Eveliina Hallin mukaan seura on nyt laatimassa historiikkia tulevia satavuotisjuhlia varten. Seurassa voi harrastaa hiihtoa, lentopalloa, pesäpalloa, salibandya, voimistelua, tanssia, yleisurheilua sekä frisbeegolfia. Seurassa on jäseniä noin 750. MäVi järjestää mm. kunto- ja terveysliikuntaa, liikuntatoimintaa eri ikäryhmille, kilpailutoimintaa sekä harjoitus- ja valmennustoimintaa, jonka tavoitteena on edistää kansalaisten toimintakykyisyyttä ja hyvinvointia. Lasten liikunnanilon voi aistia esimerkiksi voimistelu- ja tanssijaoston näytöksissä, yleisurheilun kuukausikisoissa sekä Hippo-kisoissa ja hiihdon seurakisoissa sekä lentopallo- ja salibandyturnauksissa. MäVi haluaakin olla tiiviisti mukana kaikkien mäntyharjulaisten hyvinvoinnin lisäämisessä ja luomassa innostavia ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia.

 

PS. Kannattaa muuten merkata kalenteriin 23.5. – tuolloin kisaillaan Mäntyharjun Hippo-kisat! Seuraa ilmoittelua.