Tiina Paasonen MäVin puheenjohtajaksi

25.11.2011

Kirsi Kohonen luovutti Tiina Paasoselle puheenjohtajan "virka-asun"
Kirsi Kohonen luovutti Tiina Paasoselle puheenjohtajan "virka-asun"
Vapaaottelussa seuratoimijat pääsivät ottamaan mittaa toisistaan erilaisilla harjoitteilla.
Vapaaottelussa seuratoimijat pääsivät ottamaan mittaa toisistaan erilaisilla harjoitteilla.

Kahvakuulankin hallitseva monilajisten liikuntakerhojen ohjaaja Tiina Paasonen on valittu MäVin syyskokouksessa seuran puheenjohtajaksi vuosille 2012-2013.

Puheenjohtajavaihdoksen lisäksi johtokunnassa tapahtuu muutamia henkilömuutoksia alkavalla kaudella. Pitkään seuratoiminnassa aktiivisesti toiminut Kalevi Kuhanen jättäytyy pois seuran johtokunnasta ja lentopallojaoston edustajaksi valittiin Mauri Taipale Merja Heikkisen tilalle. Lisäksi tulevalla kaudella johtokuntatyöhön otetaan mukaan vuosittain vaihtuva nuorisojäsen, ensimmäinen johtokunnan nuorisojäsen on lentopallojaoston Iina Hoteila.
Monilajiset liikuntakerhot siirtyvät yleisurheilujaoston alaisuuteen. Aiemmin projektimuotoisena toimineet monilajiset liikuntakerhot siirtyvät hallinnollisesti yleisurheilujaoston yhteyteen. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen myös yleisurheilujaoston johtokunta on saatu koottua uudelleen.
Syyskokous vahvisti seuran strategiatyössä syntyneet vision, toiminta-ajatuksen ja arvot. Seuran strategiatyö jatkuu edelleen ja toiminta tulee näkyväksi myös MäVin kotisivuille.
Syyskokouksessa puhetta johti Mäntyharjun Judon Tero Vuorio, joka virallisen osuuden jälkeen tutustutti MäVin toimijat vapaaotteluun.
 
Syyskokouksessa palkitut:
SM-palkitseminen: Beach volley, Ville Sihvonen, Tiiamari Sievänen ja Petra Heikkinen
MäVin Iskä: Seppo Kettunen
Vuoden toimijat: Leena Sihvonen ja Santeri Raatarila
 
Visio
VALTAKUNNALLISESTI TUNNETTU SÄPÄKKÄ ETELÄSAVOLAINEN LIIKUNNAN LAATUSEURA - OVI AUKI HYVÄNMIELEN OLOHUONEESEEN
                
Toiminta-ajatus
Luomme innostavia ja monipuolisia liikuntamahdollisuuksia harrastajille ja kilpaurheilijoille.
 
Arvot:
Suvaitesevaisuus
Innovatiivisuus
Säpäkkyys
Urheilullisuus